Kirjaesittely ja esitelmä Luonnonfilosofian Seurassa 25.10.05
Pitkään elänyt näkee pakostakin merkkejä kulttuurin pitkäaikaisesta muutossuuntauksesta - eikä kukaan voine väittää, että kaikki muutokset olisivat yksinomaan kehitystä, siirtymistä kohti parempaa. On myös selvästi havaittavaa vinoutumista, joka on pakko nostaa näkyviin. Voi olla, että nuoremmat, aktiiviset sukupolvet eivät paljoakaan piittaa siitä, mihin kulttuuri ohjautuu - "antaa rullata vain". Mutta on arvattavasti niitäkin, jotka etsivät itseään, ihmisen olemustaan ja suhdettaan todellisuuteen. Heille tämä teksti on tarkoitettu.
Käsitys ihmisestä ei meidän "korkeakulttuurissammekaan" ole ollenkaan selkeä - päinvastoin, tieteen nimissä ja tiedeyhteisön piirissä esitetään väittämiä ja spekulaatioita, jotka ovat omiaan kaventamaan ihmiskuvan yksipuoliseksi ja oudoksi. Tekniikan piirissä vallitsee tietojenkäsittelyn nopean kehityksen tuoma suoranainen hybris, niin että monet uskovat olevan vain ajan kysymys, milloin tietokoneelle rakennetaan "tietoisuus" ja ihminen korvataan "Tekno sapiensilla", keinoaivoilla. Aivotutkimus ja sille rakentava psykologia näyttää useissa piirteissään menevän melko kritiikittömästi tähän suuntaukseen mukaan, mutta on sentään joitakin kypsiä tutkijoita, jotka koettavat korottaa äänensä "tajunnan puolustukseen". Mainittakoon meillä Suomessa Reijo Wilenius ja ennen kaikkea Lauri Rauhala - psykologi ja filosofi, jonka monet teokset, etenkin "Henkinen ihmisessä" ja "Tajunnan itsepuolustus", tarkentavat ja oikaisevat ihmiskuvaa. Nyttemmin Timo Järvilehto on teoreettisen psykologian harvinaisena edustajana Suomessa kritikoinut terävästi neuropsykologian näköalattomuutta ja analysoinut filosofiselta suunnalta hedelmällisesti psykologian perusrakennelmaa.
Sanalla sanoen: teknisen ja humanistisen kulttuurisuuntauksen välillä
tuntuu railo yhä syvenevän. Sillanrakentajia on vähän.
Voiko tietokoneella olla tietoisuutta?
Puhutaan "älykkäistä "tietokoneista.
Onko tietokoneella älyä, joka olisi ihmisen älyn kaltaista?
Ensimmäisen kommentaarin anti:
Käsitettäessä ihminen tietoiseksi, elämyksiä kokevaksi
subjektiksi on vahvasti perusteltua uskoa, että tietoisuuden osittainenkin
korvaaminen tietokoneohjelmalla eli keinotietoisuuden rakentaminen on mahdotonta.
Tietoisuuden toimintoja jäljittelevä kuvaus eli simulointi on pitkällekin
toteutettavissa, mutta kuvaus ei ole sama kuin kuvauksen kohde. Koneella, koneohjelmilla,
ei voi olla itsenäisiä intentioita, tarkoituksia, päämääriä.
Ne eivät suorita tekoja. Niissä vain tapahtuu.
Metaforinen puhe, jossa tietokoneita kuvataan tekojen suorittajina, on harhaanjohtavaa ja vääristää ihmiskäsitystä. Tietokoneen asemasta olisi selventävää puhua koodinmuuntimista.
Mitä tietoisuus on?
Miten se ilmenee ja miten se rakentuu ja toimii?
Toisen kommentaarin anti:
Käsitettäessä ihminen tietoiseksi, elämyksiä kokevaksi
subjektiksi on vahvasti perusteltua uskoa, että ihmisen kehollinen olemuspuoli
- aivot mukaanluettuina - esiintyy henkisen olemuspuolen eli tietoisuuden välineenä.
Kehollinen on tajutonta. Tajunnan erottaa siitä elämyksellisyys; kaikella tajuisella on elämyksellisiä ominaisuuksia eli kvalioita.
Kun ihminen kokee jotakin, hänelle muodostuu tuosta esiintymästä mielellinen representaatio eli mieli (noeema) - havainto tai mielikuva. … Mieli, noeema, antaa merkityksen tarkoitteelle.
Tietoisuus toimii merkityksillä. Se jäsentää kokemusmaailman kokonaisuutta merkityksiä tarkentamalla ja täydentää sitä uusilla kokemuksilla.
Onko mahdollista, että sielullinen - henkinen - siis aineeton, voi vaikuttaa aivotoimintoihin ja ihmisen käyttäytymiseen?
Vai onko meidän uskottava, että kaikki sielullinenkin pohjimmiltaan on ainetta - kuten myös väitetään?
Kolmannen kommentaarin anti:
Käsitettäessä ihminen tietoiseksi, elämyksiä kokevaksi
subjektiksi on vahvasti perusteltua uskoa, että ns. psykofyysisen ongelman
ratkaisu vaatii tietoisuuden mukaanottamista autonomisena toimijana,
mikä edellyttää ainakin jonkinasteista vapaan tahdon sisällyttämistä
ratkaisuun. Muuten ei kognitiivisten prosessien intentionaalisuus, päämäärähakuinen
luonne selity. Materialismin pohjalle rakentuvat kausaaliset mallit eivät
täytä tätä vaatimusta - eivät myöskään
epifenomenalistiset tai parallelistiset selitykset.
Ratkaisua psykofyysisen ongelmaan etsitään liian konkreettisesti,
välittömän havainnon vaatimuksin. Olisi luonnollista luoda teoria,
jossa mentaaliset tilat ja niitä koskevat prosessit käsiteltäisiin
abstrakteina rakenteina. Teoriasta johdettuja seuraamuksia voitaisiin kontrolloiduissa
olosuhteissa tutkia introspektion ja/tai käyttäytymishavaintojen avulla.
Tämä tutkimustapa toisi tietoa mentaalisten prosessien ja fyysisten
toimintojen välisestä yhteydestä ja antaisi perustellun lähtökohdan
metafyysisille katsomuksille.
Ihminen pyrkii etsimään totuutta - "ettemme harhaan kääntyis..." Mutta onko meillä varmaa tietoa?
Milloin voimme uskoa, että uskomme on varmaa?
Neljännen kommentaarin anti:
Käsitettäessä ihminen tietoiseksi, elämyksiä kokevaksi
subjektiksi on vahvasti perusteltua uskoa, että kaiken tietämyksemme
perustana ovat uskomukset ja että se uskomustemme sisältö,
jota olemme taipuvaiset pitämään tietona - harhan ja luulon vastakohtana
- poikkeaa pelkistä mielipiteistä perustelujen vahvuuden suhteen.
Erityisen vahvasti perusteltuja ovat ne uskomukset, jotka voidaan johtaa loogisin
säännöin itsestäänselviksi otaksutuista lähtökohdista
eli aksioomista. Tämä ei koske vain ns. matemaattista tietoa - tai,
yleisemmin, teoreettista tietoa - vaan kaikki tietomme syntyy ideoiden sovittamisesta
hahmottamaamme maailmaan (sisäiseen ja ulkopuoliseen).
Miten muodostamme käsityksen todellisuu- desta? Onko todellisuutta useaa lajia?
Miten voimme niitä erotella?
Tiivistelmä: todellisuus - mitä se on?
1. Todellisuutta on minulle se, mikä esiintyy jäsentyneenä
tietoisuudessani ja jonka uskon todellisuudeksi.
2. Tietoisuuteni jäsentymillä on merkityksensä sen osina. Siten
todellisuus on minulle merkitysten maailma.
3. Tietoisuuteni jonkin jäsentymän (tai jäsentymistavan) todellisuudeksi
uskominen voi olla erivahvuisesti perusteltua.
4. Todellisuuden perustelua vahvistaa oma kokemusaines, päättelyn
loogisuus ja kommunikaation tietä tullut sosiaalinen vahvistus (kokemusaineksen
intersubjektiivisuus).
5. Toisen yksilön tietoisuuden todellisuudeksi uskominen on vahvasti perusteltua
jo kommunikaatiokokemusten symmetrisyyden pohjalta. Siten on vahvasti perusteltua
uskoa, että todellisuuteen kuuluu kaikki se, mikä esiintyy jäsentyneenä
ja todellisuudeksi uskottuna kaikissa tietoisuuksissa. (Siten todellisuus voi
olla - ja on - suurestikin ristiriitaista. Ristiriitaisuuden vähentämisen
pyrkimys tuottaa intersubjektiivisen todellisuuden etsintää.)
6. On vahvasti perusteltua uskoa, että todellisuus ei ole vain kaikki se,
mikä esiintyy jäsentyneenä tietoisuuksiin (merkitysten maailma)
vaan siihen kuuluu myös riippumaton, objektiivinen, mutta transsendentti
todellisuus.
7. On loogisesti johdonmukaista - ja siis vahvasti perusteltua - uskoa, että
kenelläkään ei ole tietoa riippumattoman todellisuuden ominaisuuksista
(attribuuteista), koska se muutoin olisikin riippuvaista ihmisen rajoittuneesta
tavasta jäsentää maailmaa tietoisuudessaan.
8. Ainoa seikka, mikä riippumattomasta ("objektiivisesta") todellisuudesta
voidaan johdonmukaisesti sanoa, on, että se on olemassa. Tietoisuus voi
olla siihen nähden vain yhdessä suhteessa: uskoa sen olevan olemassa
tai ei uskoa.
Mitä on olemassa?
Onko olemassa "vain atomeja, energian kasaumia ilman tahtoa ja tietoisuutta"?
Millä tavalla aine on olemassa?
Miten tietoisuutemme sisällöt ovat olemassa?
Kuudennen kommentaarin anti:
Käsitettäessä ihminen tietoiseksi, elämyksiä kokevaksi
subjektiksi, joka elää mielellisesti tulkitsemassaan merkitysmaailmassa,
on vahvasti perusteltua uskoa, että olemassa oleminen merkitsee
havaittuna ja tiedettynä olemista tietoisuudessa.
Aine ei ole olemassaolossaan erityisasemassa vaan esiintyy tulkittuna, on hahmottamisen ja hahmonjäsennyksen kohde. Atomit, elektronit ym. "hiukkaset" ovat yksi tapa jäsentää sitä mieltämisemme kohdetta, jota meillä on tapana nimittää esineelliseksi maailmaksi. Kvanttifysiikan mukaan yksittäisillä "hiukkasilla" ei ole identiteettiä, joten aineen esineellisyys on meidän tulkintaamme - lähtöisin klassisen fysiikan mukaisesta tavasta hahmottaa fyysisiä esiintymiä.
Hahmopsykologian valossa nähtynä koko tajuinen prosessimme muodostaa yhtenäisen hahmon, jonka hahmokvaliteetti on olemassaolo, eli tajuntamme sisältö tulkkiutuu meille olemassaolon merkityksessä. Tämä vastaa David Humen käsitystä: "Sen, mitä tajuamme, tajuamme olemassaolevana". Hahmopsykologia tarjoaa mahdollisuuden olemassaolon tarkempaan analyysiin.
Vastoin hyvin tavallista naiivin realismin käsitystä, jonka mukaan reaalisia ovat nimenomaan aineen esiintymät, on hyvin perusteltua määritellä reaaliseksi se tietoisuuteemme fokusoituva kokemuksemme, johon liittyy elämyksellisiä ominaisuuksia, kvalioita. On huomattava kuitenkin, että "tässä ja nyt" kokemassamme ja välittömästi hahmottamassamme on mukana myös runsas käsitteellinen tietoaines.
Tämän näkemyksen mukaan mielikuvat ovat yhtäläisesti reaalisesti olemassa kuin havainnotkin, koska molemmat ovat tietoisuuteen fokusoituvia mielteitä, mielikuvat tietoisuuden sisäisiä, havainnot puolestaan ulkomaailmaan projikoituja.
Invarianssien, erityisesti äärettömän, tajuaminen laajentaa ratkaisevasti olemassaoloa siitä, mitä ihminen kokee "tässä ja nyt", ns. välittömässä havainnossaan. Ihmiselle olemassaoleva on merkitysten maailma. Sen kautta yksilöt kokevat subjektiivisessa tietoisuudessaan myös yhteistä todellisuutta.
Mitä on "todella olemassa"?
Ovatko aatteet olemassa?
Miten mahdollinen tulee olevaksi?
Seitsemännen kommentaarin anti:
Ei ole mahdollista jakaa maailmaa olemassaolevaan ja ei-olemassaolevaan, kun olemme omaksuneet sen kannan, että kaikki, minkä tajuamme, tajuamme olemassaolevaksi. Loogisesti silloin "ei-olemassaoleva" olisi jotakin, jota emme tajua.
On hedelmällistä tarkastella erilaisia olemassaolon muotoja ja asteita. Tärkein erottelu tapahtuu silloin potentiaalisen, mahdollisen, ja realisoituneen, elämyksellisesti "todella" koetun välillä. Potentiaalista on tällöin se, mikä voi tulla koetuksi, realisoitua.
Realisoituminen tapahtuu tietoisuuden fokuksessa elämyksellisessä hahmotuksessa. Tunnusmerkillistä reaaliselle on näinollen elämyksellisten ominaisuuksien, kvalioitten, esiintyminen. On huomattava, että hahmokvaliteetteina tuossa hahmotuksessa voi olla valtava määrä tiedollista ainesta, joka tällä tavalla realisoituu potentiaalisesta olemassaolostaan.
Maailmassa potentiaalisena olemassaoleva voi realisoitua (tulla hahmotetuksi) lukemattomilla tavoilla; se on tyhjentymätön.
On "helppoa" ja "vaikeaa" realisoitumista. Kun yksilön omassa kulttuurissa ihmisten teot fokusoituvat tietoisuuteen, silloin teon tarkoitus, intentio, ymmärretään suhteellisen helposti. Sensijaan vieraaseen kulttuuriin kuuluvan teon - tai luonnon tapahtumisen - tarkoitus ei paljastu helposti, usein ei ollenkaan.
Nykyaikainen länsimainen ihminen kykenee kyllä selittämään luontoa siihen sisältyvien invarianssien, säännönmukaisuuksien, avulla, mutta kieltää sen tapahtumilta tarkoituksen - ja olettaessaan itsensä, materialismin mukaisesti, luonnontapahtumaksi, kieltää myös oman elämänsä tarkoituksen. Se on ihmisen dilemma meidän päivinämme.
Merkitysten sfääri realisoituu tullessaan tietoisuuteen ja siinä ymmärretyksi. Ilman tätä manifestiksi saattamista se jää potentiaaliseksi. Kulttuurityö on näinollen jatkuvaa henkisyyden reaalisen olemassaolon ylläpitoa ja luomista sekä merkitysvälitteisen vaikuttamisen kautta suunnan antamista sille, miksi olemassaolo ja erityisesti arvojen maaima muotoutuu.
Onko ihmisen tahto vapaa vai onko meidän ajateltava koko "tahto" näennäiseksi - aineellisista tapahtumista määräytyväksi?
Yhdeksännen kommentaarin anti:
Käsitettäessä ihminen tietoiseksi, elämyksiä kokevaksi
subjektiksi on vahvasti perusteltua uskoa, että hänen henkinen olemuspuolensa
on myös perimmältään autonominen, ts. hänen
tahtonsa on määrätyissä rajoissa vapaa. Tämä "arkijärjen"
mukainen ajatus on kenen tahansa helposti kokeellisesti todettavissa.
Tahdontoiminnoilla on kuitenkin omat luonnolliset rajoituksensa.
Kehon ominaisuudet rajoittavat käytettävissä olevia motoriikan mahdollisuuksia. Tieto ja järkevä päättely rajoittavat sitä, mitä tahtoimpulsseja ryhdytään toteuttamaan. Sosiaalinen hyväksyttävyys rajoittaa suuresti impulssien viemistä tekojen asteelle.
Tahtoprosessi alkaa intuitiivisesta tahtoimpulssista, kohtaa tietoisuuden kritiikin, hahmottuu toimintahahmoksi ja johtaa vapaaseen päätökseen sitoutua toimimaan sen mukaisesti tai hylätä kyseinen tahdonsuuntaus. Sitoumukset voivat olla hetkellisiä tai laajoja.
Tahdon vahvuus näyttäytyy sitoumusten läpiviemisessä, joustavuus taas tietoisessa sitoumuksesta luopumisessa tai sen muotoilussa uudelleen. Tahdon heikkoutta on ajatuminen sitoumuksen täyttämistä vaikeuttaviin tilanteisiin.
Toimintahahmot, joihin yksilö sitoutuu, voivat olla summittaisia, diffuuseja,
tai hyvin jäsentyneitä, differentioituneita. Tahtoimpulssit, jotka
panevat alulle niiden hahmottamisprosessin, ovat vapaasta tahdosta lähtöisin.
En malta olla lopuksi siteeraamatta Heikki Mäntylän eräässä sähköpostikirjeessään esittämää, oivallisen tiivistä katsausta tieteellisen kulttuurimme keskeisiin piirteisiin:
"Jumalan luomistyö on korvattu selittämättömällä Big-Bangilla. Jumalan voimat on korvattu neljällä selittämättömillä voimalla: gravitaatiovoimalla, sähkömagneettisella voimalla, heikolla ydinvoimalla ja vahvalla ydinvoimalla. Jumalan ohjaus on korvattu selittämättömällä evoluutiolla. Sielu on korvattu selittämättömällä geneettisellä informaatiolla ja selittämättömillä aivojen sähkö-kemiallisilla impulsseilla. Tällaisia uskomuksia sisältyy nykyteorioihin. Kun materia ja hiukkaset eivät riitä kaiken selittäjiksi, on pakko edelleen käyttää apuna abstraktimpia käsitteitä. Kutsutaanko niitä Jumalaksi vai joksikin muuksi, on periaatteessa makuasia."
Kun luetteloa tarkkaan katsoo, huomaa, että yhdessä suhteessa Jumalaa ei ole pystytty korvaamaan: Jumalaa olemassaolon merkityksen antajana ja absoluuttisten arvojen lähteenä ei ole korvattu millään. Siksi on paljon niitä, joille elämällä ei ole mitään merkitystä ja joilla ei ole uskottavia absoluuttisia arvoja.
Tilanne meidän kulttuurissamme ei kuitenkaan ole niin yksipuolisesti "jumalaton" kuin miltä ensi silmäyksellä näyttää. - Kun olin kirjani kirjoittanut, olin iloisesti yllättynyt, kun luin Pihkalan ja Valtaojan keskustelukirjasta Wittgenstein-sitaatin niistä ajatuksista, jotka tämä terävä loogikko oli kirjoittanut muistiinpanoihinsa:
"Mitä tiedän Jumalasta ja elämän tarkoituksesta?
Tiedän, että tämä maailma on olemassa.
Että olen siinä kuten silmäni on näkökentässään.
Että ongelmallista maailmassa on jokin,
mitä sanomme sen merkitykseksi.
Että tämä merkitys ei ole maailmassa,
vaan sen ulkopuolella. ……..
Elämän merkitystä, s.o. maailman merkitystä,
voimme kutsua Jumalaksi."
Kysymyshän ei Jumalan suhteen loppujen lopuksi ole siitä, mihin teoretisointi
johtaa, vaan inhimillisestä kokemuksesta koko laajuudessaan. Sitä,
että olemassaolomme on merkityksellinen, ei voi teoreettisesti todistaa,
mutta sen voi kokea - "sydämellään", niinkuin sanovat
prinssi Charles ja muut yksinkertaiset ihmiset.