Runoja. WSOY 1950
Riemulaulun päätin kirjoittaa
tänään iloisista silmistäsi,
laulun iloisista silmistäsi,
kiharoista vallattoman tukan,
pienen metsäkukan
kasvoistasi - huulten terälehden
kukanpehmeydestä laulun tehden.
Katso, iloinen on ystäväsi,
laulun kirjoittaa hän silmistäsi.
Siinä nauru, soitto soi,
pisaroi,
siinä helmeilee ja pulppuaa
purot, lähteet.
Laulun kirjoittaa
ystäväsi... Hän on iloinen...
Ystäväsi pian - näyttää siltä -
pian kirjoittaa hän laulun sen
- kunhan ennättää hän kyyneliltä.
(3.4.1949)
50 vikkeläkäpäläistä oravaa on menettänyt elämänsä
hänen tähtensä...
Miten ne kiepahtelivat aurinkoisessa metsässä
punaruskeitten puitten humisevassa pylväistössä!
Miten ne olivat ihania kiivetä, nuoret petäjät!
Ylös, ylös, huojuvaan korkeuteen!
Valkeat, mahlaa tuoksuvat koivuhalot keväällä
ja kaikki pienet piiloleikit pinojen raossa!
- - -
Totisesti hän on murhaaja, tämä nainen,
joka vaeltaa kadun yli murhattujen loistavana
joukkomuistomerkkinä
- oravavainajien sielut liehuen jossakin hänen turkkinsa vaiheilla.
(10.1.1949)
Viikot Kalle Keltiäinen
näki suurta vaivaa.
Pesää sai mies myrkkypäinen
kaikin leuoin kaivaa.
Leuoillansa kaatoi
suuret ruohohirret hän,
raahasi ja raatoi,
uskoi onneen elämän. -
Eipäs Kalle tiennytkään,
kun hän hiekkavuorta
pitkin kantoi kiireissään
suurta munankuorta:
Kohta Kallen määrän on
Suuri Saapas säätänyt.
Tiellä hiekka-aavikon
hän on ilman päätä nyt.
Kalle ystävistään
saattajat sai haudalleen.
Tietämättä mistään
Saapas kulki edelleen.
(8.8.1947 - 20.10.1949)
Laskee pienen kelkkaradan kukin - ensin näin
porras - vuosi - porras - vuosi - nousten ylöspäin.
Sitten alkaa alamäki viedä vauhdillansa.
Kuka luisuu kelkassaan ja kuka housuissansa.
Joku lipuu lyhemmästi, toinen pitemmälle.
Kenen kurjan takamukset kestää - onni hälle.
Hyvät laskee kelkoillansa, huonot housuillaan.
Tämän kerran! Sitten isä noutaa nukkumaan.
(24.2.1948)