Runoja. Gummerus 1945.
Sinä kuljet kotipolkua hiljaisessa illassa.
Pehmeän apilan tuoksu hyväilee ruskeita kasvojasi,
ja kastepisarat ruusunterissä
kimaltavat kilpaa onnellisten silmiesi kanssa.
Lahden takaa jostakin
surisee
niittokoneen unettava ääni.
Raskaat tähkät kumartuvat kypsyydessään
keinuen polun ylitse
ja koskettaen salaa auringonruskeita käsiäsi.
- - -
Kostealta polulta
sinä löydät kuolleen perhosen
ja katsot kauan iltaruskoa kohti
säikähtyneinä kimmeltävin silmin...
(31.7.1945)
Olen rakastunut.
En tunne tuttuja,
mutta tervehdin tuntemattomia.
Kuljen vääristä ovista sisään
ja unohdan ruoka-ajat.
Olen rakastunut
- ihanimpaan tyttöön,
josta kuitenkin muistan vain
pikkukissan hymyilevät silmäraot
ja puhtaanvalkoisen, pehmeän kaulan.
Jos jotakin näkisin
- tältä häikäisevältä valolta -,
näkisin vain
vaskenruskeitten hiusten hiljaiset liikkeet.
Saappaani ovat puhki
- rakkaudesta -
ja tunteet ovat polttaneet jalkani rakoille.
Olen rakastunut.
Nukun päivät ja uneksin yöt,
vedän kelloni joka viides minuutti,
kuljen vääristä ovista
ja tervehdin tuntemattomia...
(10.2.1945)
Sata tyhmyyttä kulkee edelläni,
takana tulee tuhat.
Suurin tyhmyys taluttaa minua korvasta.
Käteni ovat suuret
ja heiluvat avuttomasti.
Kompastun jokaisella askeleella.
Puhumattomuuteni saan peitetyksi sentään
surkeaan harlekiinihymyyn.
"Haa!" sanovat sinun silmäsi aavistaen
ja vihertäen viekkaasti.
"Haa..." - haudankaivajan äänellä.
Haudankaivajia ne ovatkin:
Koko kesän sinun silmäsi ovat kaivaneet
älyni hautaa
pehmeään, hyvin pehmeään maahan...
(1.9.1945)